Yhteisblogi

Tätä artikkelia ei ole tarkoitettu äidin, eikä muidenkaan pikkusieluisten feministien luettavaksi. Tästä eteenpäin vain omalla vastuulla.

Julkaistu aiemmin osoitteessa www.kojoj.blogit.fi

24.8.2010

Äiti päätti että menee kauppaan, jotta olisi huomiseksikin jotain syötävää. Ja koska minullahan on aina tunnetusti tylsää, päätin mennä hänen mukaansa. Ennen lähtöä minun täytyi kirjoittaa kauppalappu. Se koostui mm. näistä; maitoa, makaronia, tomaatteja jne. Ei siis mitään ihmeellistä ostettavaa tälläkään kertaa.

Menimme lähikauppaamme S-Markettiin. Nappasin sinikeltaiset kärryt ja äitini kipsutti Kiinasta ostetuilla korkokengillään (korkoa varmaan ainakin 10cm.) hedelmäosastolle. Sieltä mukaamme irtosi viinirypäleet ja tomaatit. Kiertelimme kaupassa, napppaillen välillä kärryyn mm. lihaa ja leipää. Kun  saavuimme vanukasosastolle (<3) , minun oli sitouduttava sopimukseen äidin kanssa; en söisi kuin yhden vanukkaan aamulla ja yhden illalla, ei siis yhtäkään päivällä Vaikutankohan minä nyt ahneelta? Kaupassa oli myös eräs melkein tuttava perhe ja joku nainen, kenet äiti taisi tuntea. Nainen näytti huuruiselta, pakastimesta tulleeta, ihan tosiaan!!

Kassalla minun on joka ikinen kerta lastattava ostokset liukuhihnalle kiiren vilkkaa ja kohtahan toimin jo kuin kone! Minä myös pakkaan tavarat, koska osaan sen paremmin kuin äiti Myyjänä oli taas vanha tuttu tummatukkainen nainen, ikää varmaankin jo ainakin 30. Naisen nimeä en nyt muista, mutta kaikesta huolimatta hän on hauska, vaikkakin taitaa tosissaan vihata työtään

Kun olimme kotona, kello olikin jo 20.30. Siihen loppui se kauppareissu

Ella

21.8.10, puoli kuuden aikaan illalla, minuun iski aivan järkyttävä makeanhimo. Avasin valmiustilassa olevan läppärini ja katsoin S-ryhmän sivuilta Pohjan S-Marketin aukioloajat. Sivuston mukaan kauppa menisi kiinni kuudelta, joten minulla oli vielä vajaat puoli tuntia aikaa käydä ostamassa jotain, millä tyydyttäisin makeannälkäni.

Olin isäpuoleni Jarin citypyörän selässä kutakuinkin varttia vaille, ja lähdin polkemaan kauppaa kohti. Matkaa oli noin kolme kilometriä, johon minulta kului aikaa 10 minuuttia jyrkistä mäistä johtuen. Kauppaan astuessani kello näytti kolmea vaille kuusi.

Kaupassa näytti lähestyvästä sulkemisajasta huolimatta olevan runsaasti asiakkaita. Itse kuljin virvoitusjuomaosastolle hakemaan pullollisen Pepsi Max:ia ja jatkoin karkkihyllyille, josta Pepsin seuraksi tarttui Mars-patukka ja Mini Tupla. Sieltä kävelin kassalle, jossa oli jumalattoman pitkä jono! Onneksi kaupan henkilökunta tajusi, että toisen kassan avaamisesta ei olisi varmastikaan haittaa asiakkaille. Olin miltein päässyt ensimmäisenä kassalle, kun joku pystyyn kuollut kurppa kiilasi ostoskärryjen kanssa eteeni. Tämän olisin vielä sietänyt, jollei joku ukkeli olisi heittänyt pääni yli jotain kurkkupastilli-pussia ja mennyt ohitseni… VITTUSAATANA! Kyseiselle äijälle vaikutti kuullun ymmärtäminenkin olevan ylivoimaisen vaikeaa, sillä myyjä sai toistaa useampaankin kertaan, ettei ukon antamat kaksi euroa riittänyt hänen ostoksiinsa.

Kaupasta poistuttuani avasin juuri ostamani Mini Tupla-suklaapatukan, mutta pettymys oli valtava, kun huomasin, ettei siellä ollut kuin yksi suklaapala. Omasta mielestäni tupla-sana tarkoittaa kahta, korjatkaa, jos olen väärässä. Mars-patukka sekä Pepsi Max-pullo sentään olivat entisellään. Nam : P

Joni Kojo

Kaikkihan tietävät, että kun mies lähtee vaimonsa kanssa kauppaan ostamaan vaatteita, niin eihän siitä mitään tule. Sama näemmä on äidin ja kahden pojan shoppaillessa. Tätä täytyi kuitenkin yrittää, sillä tarvitsin aivan välttämättä uudet verkkarit ja tuulipuvun

Täällä jumalan selän takana, kauniimmin sanottuna Raaseporissa asuessa lähin vaatekauppa on reilun 15:en kilometrin päässä. Sekin on vain kämäinen pikkuputiikki, jossa valikoima-sana on outo, mutta hintaa löytyy senkin edestä. Niinpä päätimme äidin ja pikkuveljeni kanssa lähteä 40:en kilometrin päähän Lohjalle samalla, kun isäpuoli menisi suunnistamaan Siuntioon.

Kuljimme Lohjan keskustan halki jonossa kuin köyhän talon porsaat; ehkä siksi, että pikkuveljeni istuu pyörätuolissa ja tällä kertaa oli minun työntövuoroni. Saapuessamme Intersport-nimiseen liikkeeseen virkaintoinen myyjä tuli heti tarjoamaan apuaan. Kerroimme etsivämme minulle tuulipukua, joka olisi myös vedenpitävä. Myyjän silmiin syttyi innostuksen loiste, jonka helposti ymmärtää, kun vilkaisee tuotteiden hintoja. Tuulipuvut olivat sentään 60 %:n alennuksessa, joten aloimme etsiä sopivaa. Liikkeen pienin koko, M, oli minulle aivan liian suuri, mutta se ei äitiä tuntunut lannistavan. Löytyihän sieltä useita eri malleja. ”Kyllä jokin niistä on varmasti sopiva” jaksoi hän hokea koko liikkeessä vietetyn tunnin ajan. Ja paskat sieltä mitään löytyi!

Seuraavana vuorossa oli Topsport – päivähän näyttää hyvin sporttiselta, voisi optimisti sanoa, mutta minä en löytänyt tästä mitään hehkuttamisen arvoista. Jyrkät portaat, joita ilman avustajaa pyörätuolilla kulkevan olisi ollut aivan mahdoton nousta, eikä se ollut helppoa kahdenkaan ihmisen voimalla. Tai no yhden; minä vedän pyörätuolia, mutsi katsoo sivusta ja kannustaa: ”ÄLÄ! Tuolla tavoin se menee varmasti rikki!” Ja sai narttu itse vetää seuraavat portaat! Liikkeessä oli kuuma kuin helvetissä, eikä asiaa yhtään helpottanut se, että jouduin jälleen kerran sovittamaan toistakymmentä lämpöä eristävää tuulipukua, ennen kuin sopia löydettiin. Vajaan puolentoista tunnin sovitusrumban jälkeen menimme hiki virraten kassalle maksamaan, jolloin jokin paholainen puuttui vielä peliin: ”Sinähän muistaakseni tarvitset vielä verkkarihousut, eikö niin?” sanoi äitini. Ja taas alkoi erilaisten verkkareiden, collegehousujen ja muiden ns. treenivaatteiden sovitus. Kaiken lisäksi hänen vielä piti avata sovituskopin ovi lähes poikkeuksetta aivan liian aikaisin, vieläpä niin auki, että varmasti jokainen liikkeessä ollut näki, ja kysyä aivan täydellisellä pokerinaamalla: ”Oletko jo valmis?”. Näytinkö muka olevani valmis, jos minulla oli pelkät bokserit jalassa?

Seuraavana vuorossa Prisma, josta alun perin oli tarkoitus ostaa vain pullollinen pepsiä. Ajauduimme kuitenkin minusta mieleisimmälle vaateosastolle – sille millä myydään sukkia ja kalsareita. Olisin halunnut käydä sovittamassa eräitä hyvän näköisiä boksereita (Viivi&Wagner), mutta se oli kuulemma ”epähygienista käytöstä, jollei ole varma, että ostaa ne”. Jos olisin varma, miksi edes vaivautuisin sovittamaan? Sama toistui myös sukkien kanssa. Olen kuulemma samanlainen kuin isäni, mikä ei ole kovin imartelevaa ottaen huomioon, millaiset välit äidilläni on eksänsä (isäni) kanssa. Saimme sentään ostettua kuusi paria sukkia. Hieman ennen kassalle menoa velipuoleni soitti ja kysyi tämänhetkistä sijaintiamme. Vastasin harvinaisen rehellisesti ”Lohjan Prisman jäätelöosastolla”. Kyseltyään vielä isänsä tekemisistä hän kertoo olevansa kotiovemme takana ilman avaimia. Varttia vaajaat kaksi tuntia hän joutui odottamaan kotiintuloamme. Noh, oppiipahan ilmoittelemaan, jos on kylään tulossa…

SEURAAVALLA KERRALLA PYYDÄN MUTSILTA RAHAA, JA LÄHDEN SHOPPAILEMAAN, YKSIN

Joni Kojo